Räikee Oy:n toiminta kehittyy

Jarkko Vepsäläinen uudeksi osakkaaksi

Räikee Oy:n omistuspohja laajeni, kun yritykseen tuli mukaan joulukuussa tehdyssä osakekaupassa Jarkko Vepsäläinen. Vepsäläinen toimii hallituksen puheenjohtajana ja yrityksen mentorina talousasioissa sekä prosessien ja myynnin kehittämisessä.

Jarkko Vepsäläinen toimii useissa muissakin yrityksissä, kuten Documtec Oy:n toimitusjohtajana ja muutamissa muissa yhtiöissä omistajana tai hallituksen jäsenenä. Räikee Oy:n toimitusjohtaja Juho Lehtola kertoo, että osakekaupat Vepsäläisen kanssa on merkittävä askel yhtiön kasvun rakentamisessa.

“Räikee Oy on sellaisessa kasvuvaiheessa, jossa tarvitaan vahvaa talouden osaamista ja tehokkaiden prosessien hallitsemista. Aloimme puoli vuotta sitten etsiä sopivaa henkilöä mukaan yritykseen. Joskus käy niin, että ratkaisut löytyvät yllättävän läheltä, tällä kertaa samasta yritystalosta. Jarkko Vepsäläisen kokemus ja osaaminen osuvat erinomaisesti yksiin Räikeen kehittämistarpeiden kanssa”, Juho Lehtola kertoo.

Räikee Oy:n konseptiin kuuluu markkinoinnin kokonaisvaltainen rakentaminen alkaen brändäyksestä, tuotteistuksesta ja markkinointistrategiasta aina verkkosivuprojekteihin, sisällöntuotantoon ja digimarkkinointiin.

Räikee Oy:ssä työskentelee tällä hetkellä vakituisesti neljä henkilöä. Lisäksi projekteissa ostetaan tarpeen mukaan lisäresurssia muilta alan yrityksiltä. Yrityksellä on asiakkaita Etelä- ja Pohjois-Savon lisäksi erityisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

“Nyt olemme isojen positiivisten muutosten kynnyksellä, Räikeen tarinassa kääntyy uusi lehti. Juuri tällaisen askeleen eteenpäin tarvitsemme”, Lehtola toteaa.

Juho Lehtola
myynti ja asiakkuudet, digimarkkinointi, markkinointi­päällikkö-palvelu // 040 1741 241, juho@raikee.fi